Kuinka tulla urheilun maailmanmestariksi?

Vaikka kysymykseen ei ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta, jota noudattamalla kuka tahansa pääsee helposti ja nopeasti lajinsa maailmanmestariksi, on tiettyjä toimintatapoja ja ominaisuuksia, jotka huippusuorituksiin yltäneitä urheilijoita yhdistää.

Usko itseensä

Voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä, että maailmanmestaruutta tavoittelevan urheilijan on uskottava itseensä ja kykyihinsä. Ammatti-urheilussa takapakit ovat kuitenkin sääntö eikä poikkeus, ja monesti vastaan tulee täysin ylitsepääsemättömiltä tuntuvia esteistä. Monella huippu-urheilijalla on takanaan esimerkiksi loukkaantumisia, jotka tietysti pysäyttävät haaveen tavoittelun joksikin aikaa mutta jotka eivät estä palaamasta lajin pariin toipumisen jälkeen. Tällaisen kokemuksen aikana on helppo menettää usko omiin mahdollisuuksiinsa, vaikka vamman parannuttua ei olisikaan minkäänlaista fyysistä estettä palata takaisin harjoittelemaan.

Myös omat virheet ja epäonnistumiset on pystyttävä unohtamaan. Maaliin ei päästä vanhoissa tappioissa vellomalla vaan hyväksymällä, että ne kuuluvat jokaisen uraan, eikä niiden märehtiminen paranna tulevia suorituksia.

Psyyken ja päättäväisyyden merkitystä fyysiseen suoritukseen ei voi liiaksi painottaa, minkä jokainen kilpaurheilua harrastava tietääkin.

Tinkimätön omistautuminen

On karua, mutta selvää, että yksikään urheilija ei ole päässyt tähteyteen laittamalla perheensä, opiskelunsa tai ystävänsä ykköseksi. Sitoutuminen lajiin on välttämätöntä, ja on oltava valmis pistämään kaikki muu kakkoseksi. Vaikka sama neuvo toki pätee missä tahansa alalla menestymiseen, huippu-urheilussa se on erityisen tärkeää, sillä siinä vallitsee ”kaikki tai ei mitään” -periaate.

Maailmanmestariksi pääseminen vaatii monien hyveiden – pitkäjänteisyys, ahkeruus, päättäväisyys – omaamisen lisäksi myös uhrauksia.

Oman kehon kuunteleminen

Myös ja etenkin maailmanmestaruutta havittelevalla on yksi asia, jonka tulee mennä harjoittelun edelle, ja se on terveys. Sairauskierteet ovat hidastaneet monen huippu-urheilijan uraa jossain vaiheessa, eikä ihmekään, sillä nimenomaan usko itseensä ja tinkimätön omistautuminen lajilleen saattavat ajaa ihmisen ylisuorittamaan, vaikka keho antaisi merkkejä pettämisestä. Sairaana tai sairauden kynnyksellä treenaaminen saattaa siinä hetkessä tuntua lähinnä sinnikkyydeltä ja ahkeruudelta, mutta loppupeleissä se on haitallista terveyden lisäksi myös uralle. Jälkitaudit ja pitkittyneet sairaudet hidastavat kehitystä, joten keholle on suotava sen kaipaama lepo aina kun tuntuu siltä, ettei kaikki ole kunnossa.

Harjoittelu

Viimeisimpänä ja ehkä itsestään selvimpänä on kova harjoittelu. Pelkällä itseensä uskomisella ja tavoitteiden visualisoimisella ei pääse kovinkaan pitkälle, jos ei samalla näe niin paljon vaivaa niiden tavoitteiden eteen kuin mahdollista. Kysyessä tuoreelta maailmanmestarilta tämän salaisuutta voittoon, ei ole harvinaista saada vastaukseksi harjoittelutuntien lisäämisen edellisen kauden jälkeen.

Läheskään kaikista siitä haaveilevista ei tule maailmanmestareita lajissaan. Jos kuitenkin lähtökohdat ovat oikeat ja pitkäjänteistä sinnikkyyttä riittää, ei haaveilua ole koskaan syytä lopettaa.